Sisältö:

Johdanto
Kaksi valtavirtausta
Neljä jaloa totuutta
Kärsimyksen kolme lajia
Katoavaisuus
Ulkoinen ja sisäinen
Tyhjyys
Vapautus
Polku
Buddhalaisuus: mielen tiedettä
Kielteiset mielentilat
Neljä koulukuntaa
Dzogchen: suuri täydellisyys
Perustan suuri täydellisyys
Polun suuri täydellisyys
Tuloksen suuri täydellisyys

Johdanto

Toisin kuin monilla olennoilla, meillä ihmisillä on erityinen kyky soveltaa menetelmiä, joilla voimme saavuttaa tavoittelemamme onnen. Syvällisten ja intensiivisten havainnointien ja pohdintojen perusteella, jotka koskevat ihmismielen toimintaa, ihmisen kärsimystä, ihmisen ongelmia, on syntynyt useita erilaisia uskontoja ratkaisemaan näitä ongelmia.

Toisaalta voidaan sanoa, että nämä eri menetelmät ja järjestelmät syntyivät yrityksinä ratkaista inhimillisiä ongelmia siinä, kun ihminen tuntee kyvyttömyytensä vaikeuksiensa keskellä. Ajallisten, paikallisten sekä kulttuurierojen takia on eri puolilla maailmaa syntynyt erilaisia lähestymistapoja, erilaisia uskontoja. Ihmisten erilaisista tarpeista ja ongelmista käsin on myös syntynyt eri uskontojen alalajeja, erilaisia koulukuntia. Mutta kaikilla näillä uskonnoilla on yhteistä se, että niillä on viesti ihmiskunnalle: perusta inhimillisten ongelmien ratkaisemiseksi on lämmin ja hyvä sydän.

Kommunikaatiomenetelmien ja järjestelmien kehittymisen myötä on käynyt niin, että erilaiset materialistiset lähestymistavat ja kulttuurit ovat tulleet lähemmäksi toisiaan. Tästä johtuen, kuten voimme nähdä, eri uskonnoilla on tänä päivänä enemmän ymmärtämystä ja kunnioitusta toisiaan kohtaan. Tätä erityisesti pidän hyvänä asiana.

Olen hyvin onnellinen tilaisuudesta saada kertoa tänään teille jotakin buddhalaisuudesta ja antaa joitakin buddhalaisia opetuksia.

Kaksi valtavirtausta

Yleisesti ottaen buddhalaisessa perinteessä on kaksi valtavirtausta, kaksi suurta traditiota. Toinen näistä on vallalla Sri Lankassa, Burmassa, Thaimaassa jne. Se tunnetaan nimellä sravakayana [shra:vakaja:na],”pieni kulkuneuvo” Toinen buddhalaisuuden valtavirtaus sijoittuu Tiibetiin, Japaniin, Koreaan jne. Sitä nimitetään bodhisatvayanaksi [bo:dhisatvaja:na], “suureksi kulkuneuvoksi”.

Se buddhalaisuudenmuoto, joka on vallalla Tiibetissä, sisältää olennaiset piirteet kaikista buddhalaisuuden eri traditioista. Käytetään “pienen kulkuneuvon” keskeisiä harjoituksia, kuten vinaya-lupauksen ottamista, samathameditaatiota, joka tarkoittaa keskittymistä, mielen rauhoittamista, vipashanaa, joka käytännössä tarkoittaa erityistä näkemystä, näkemyksen avautumista – kirkastumista meditaation avulla. Tiibetiläinen buddhalaisuus sisältää myös sutrayanan [su:traja:na] pääopetukset: ihmisystävällisyyden, myötätunnonja viisauden viljelemisen, joka johtaa ilmiön perimmäisen luonnon oivaltamiseen, ja “kuuden täydellisyyden harjoituksen”.

Tämän lisäksi tiibetiläinen buddhalaisuus pitää sisällään myös vajrayana[vasraja:na]-buddhalaisuuden opetukset. Toisin sanoen tiibetiläistä buddhalaisuutta pidetään sellaisena buddhalaisuuden perintönä, joka sisältää Buddhan opetukset täydellisinä, kokonaisina.

Neljä jaloa totuutta

Koko buddhalainen polku perustuu Buddhan opetukselle neljästä jalosta totuudesta, jotka ovat:

1) totuus kärsimyksestä,

2) totuus kärsimyksen alkuperästä,

3) totuus kärsimyksen lakkaamisesta,

4) totuus polusta, joka johtaa kärsimyksen lakkaamiseen.

On ehkä tarpeetonta kertausta käydä tässä läpi buddhalaisuuden yleistä perusrakennetta, koska monet teistä ovat jo hyvin perehtyneet buddhalaisuuden keskeisiin harjoituksiin. Vaikka minulla on tarkoituksena nyt antaa dzogchen-opetusta, haluan painottaa tätä buddhalaisuuden kokonaisuutta sen kokonaisrakennetta, jotta nämä erityiset opetukset voisivat asettua oikeaan perspektiiviin osana buddhalaisuutta.

Buddhan opetus neljästä jalosta totuudesta perustuu elävän olennon perusluontoon, ihmisen luonnolliseen olotilaan, hänen luonnollisiin pyrkimyksiinsä ja tarpeisiinsa. Kaikki olennot haluavat välttää kärsimystä. Kaikille olennoille, ei vain ihmisille, on ominaista haluta onnellisuutta. Tämän vuoksi Buddha ensimmäiseksi opetti ensimmäisen totuuden, joka on totuus kärsimyksestä. Ja hän myös opetti, mistä tämä kärsimys johtuu, mikä on kärsimyksen alkuperä. Tamän jälkeen hän opetti, että on olemassa myös kärsimyksen lakkaaminen, vapautuminen kärsimyksestä. Ja viimeiseksi hän osoitti meille tien, joka johtaa kärsimyksen lakkaamiseen. Johtopäätöksenä, lopputuloksena neljän jalon totuuden opetuksesta voimme todeta, että sekä onnellisuus että kärsimys ovat jostakin riippuvaisia. Ja tämä ajatuskulku johtaa meidät asiaan, jota nimitetään keskinäisen vuorovaikutuksen laiksi.

Edellisen perusteella voimme havaita, että kärsimys on mahdollinen ja syntyy ainoastaan tiettyjen syiden perusteella. Samoin myös vapautuminen kärsimyksestä on mahdollista ia syntyy vain tiettyjen syiden perusteella. Tämä opetus toisin sanoen asettaa meille itsellemme vastuun omasta elamästämme ja kohtalostamme. Meista itsestämme riippuu, mitä koemme. Siten on johdonmukaista, että pyrimme astumaan tielle, joka johtaa pois kärsimyksestä.

Käytännön menetelmänä, käytännön kouluna tämä tarkoittaa sita, etta ensinnäkin meidän on tunnistettava kärsimys kärsimykseksi. Meidän on löydettävä, tunnistettava, identifioitava, kärsimyksen syy. Sen jälkeen meidän on pyrittävä kohti kärsimyksen lakkaamista, ja siihen voimme pyrkiä ainoastaan kulkemalla sitä polkua, joka johtaa kärsimyksen lakkaamiseen.

Miten sitten tunnistamme kärsimyksen kärsimykseksi? On olemassa ensinnäkin kärsimyksen laji, joka on hyvin ilmeistä kärsimystä. Muut kärsimyksen luokat, jotka buddhalaisuus, ilmeisen kärsimyksen lisäksi, perinteisesti luokittelee kärsimykseen, ovat ns. muuttuva kärsimys sekä kaiken takainen kärsimys, joka perustuu siihen, että olemme riippuvaisia tietyistä ehdoista ja joka liittyy tämän olemisen ehdonalaistuneisuuteen sinänsä.

Kärsimyksen kolme lajia

Ensimmäinen näistä kolmesta kärsimyksen alalajista on siis se, jota sanotaan kärsimyksen kärsimykseksi tai ilmeiseksi kärsimykseksi.Tällä termlllä viitataan asioihin, joita yleisestikin pidärnme kärsimyksinä. Sillä tarkoitetaan kipua, tuskaa, siis kärsimystä jonka yleensä välittömästi tunnistamme kärsimykseksi.

Ns. muuttuvainen kärsimys on pääryhmistä toinen. Se viittaa asioihin, joita yleensä pidämme mielihyvänä mutta, jotka jatkuessaan kyllin pitkään muuttuvat kärsimykseksi. Voimme esimerkiksi hankkia uuden television, uuden auton, uuden kameran. Olemme hyvin tyytyväisiä ja pidämme tätä asiaintilaa erittäin onnellisena. Mutta ajanmittaan, kun tämä kamera tai auto on kyllin pitkään innostanut meitä, se ei enää tuota meille onnea vaan päin vastoin ehkä haluamme päästä siitä eroon. Muuttuvainen kärsimys viittaa tämän kaltaisiin kokemuksiin. Alussa tuntemamme mielihyvä osoittautuu lyhytaikaiseksi, vaikka näennäisesti, ulkoisesti sanoen asiaintila jatkuu.

Kolmas kärsimyksen laji, jota nimitetään yleiseen ehdonalaisuuteen liittyväksi kärsimykseksi on jotakin, minkä tunnistaminen on hyvin tyypillistä ja nimenomaan buddhalaisuudelle ominaista. Selittääkseen tarkemmin ja perusteellisemmin tätä kolmatta kärsimyksen alalajia, buddhalainen ajattelu, buddhalainen filosofia—joka on käsitellyt tätä asiaa hyvin paljon—on tiivistänyt sen niin sanotuksi neljäksi buddhalaisuuden sinetiksi tai aksioomaksi. Nämä neljä aksioomaa ovat:

* kaikki asiat ovat muuttuvaisia, katoavaisia;

* kaikki ns. epäpuhtaat asiat ovat kärsimystä;

* kaikki asiat ovat ilman omaa erillistä olemusta tai minuutta ja

* nirvana eli vapautuminen kärsimyksistä yksin on rauha.

Katoavaisuus

Mitä tällä katoavaisuudella tarkoitetaan? Sillä viitataan siihen, että kaikki ilmiöt, joiden olemassaolo riippuu joistakin syistä ja asiaintiloista, tulevat juuri tämän riippuvaisuuden perusteella myös katoamaan. Kaikki ilmiöt ovat hetkellisiä siinä mielessä, että ne käyvät läpi muutosprosessia hetkittäin ja että ne syyt ja olosuhteet, jotka saivat aikaan näiden ilmiöiden synnyn, sinällänsä riittävät aiheuttamaan myös näiden ilmiöiden lakkaamisen; ne eivät tarvitse mitään muuta syytä katoamiselleen. Sen tosiasian perusteella, että ilmiön aiheuttaneet syyt riittävät ja tulevat aiheuttamaan myös ilmiön lakkaamisen, ilmiöiden sanotaan olevan hetkellisiä ja katoavaisia.

Tässä meillä on vaikkapa tämä kasvi ruukussa lattialla. Meistä voi näyttää, että tämä kasvi on ilmiö, joka on jotakin kestävää ja pysyvää. Näimme sen eilen, ja näemme sen tass tänään. Meistä tuntuu, että tämä on pysyvä, sama ilmiö. Mutta mikäli analysoimme tätä ilmiötä syvällisemmin ja tarkemmin menemällä alkeishiukkasten tasolle voimme todeta, että eilisestä tähän päivään tässä kasvissa on tapahtunut hyvin paljon muutoksia. Se ei ole enää aivan sama kasvi kuin se oli eilen. Tämän vuoksi vastaavasti tällaisia ilmiöitä nimitetään hetkellisiksi. Juuri hetkellisyytensä takia ja ansiosta tämä meillä nyt esimerkkinä oleva kasvi voi kasvaa. Se voi ilmestyä ensin siemenestä, kasvaa suuremmaksi kasviksi ja lopulta kuolla, kuihtua pois. Juuri hetkellisyytensä vuoksi ilmiöt voivat käydä läpi tämän kiertokulun syntymästä kuolemaan.

Aivan sama asiaintila pätee myös mielemme, tajunnallisten tapahtumien suhteen. Vaikka meidän onkin vaikeaa määrittää, mitä tajunta tai mieli on, oman kokemuksemme perusteella tiedämme, että mielemme on jotain muuttuvaista, joka jatkuvasti käy läpi erilaisia tiloja mouttuen hetkestä toiseen.Ja juuri tämän muuttuvaisuuden, tajunnan ja mielen hetkellisyyden perusteella jokin perustavalaatuinen tajunnan muutos on mahdollinen. Tällä perusteella sanomme kaikkia jostakin riippuvaisia sekä mielen ilmiöitä että ulkonaisia ilmiöitä hetkellisiksi.

Kun muuttuvaiset, hetkelliset ilmiöt ovat riippuvaisia joistakin asiaintiloista, syistä tai olosuhteista, niin sanotuista syistä oikeastaan muodostuu tärkeämpi tekijä kuin siitä, mitä ne saavat aikaan.

Niinpä nimitämmekin kokemuksemme osatekijöitä, olemuksemme eri osia ja osa kokonaisuuksia — mieltä, ruumista ja myös ulkoisen, materiaalisen maailman eri elementtejä — kaiken läpäiseväksi kärsimykseksi, tai ehdollisuuteen liittyväksi kärsimykseksi. Koska niissä kokemuksemme, kärsimyksen kokemuksemme ovat riippuvaisia näiden asioiden tietynlaisista yhteensattumista, nämä kokemukset sisäisine ja ulkoisine peruselementteineen ovat tuota perustavinta ehdonalaisuuden kärsimystä.

Jos nyt on olemassa kolme kärsimyksen kategoriaa ja jos olemme selvillä siitä, että kärsimys liittyy ehdonalaisuuden lakiin ja on rippuvaista tietyistä syistä, olosuhteista ja asiaintiloista, silloin on etsittävä kärsimyksen kokemukseen johtavia syitä. Lankeaa meidän tehtäväksemme selvittää, että ne syyt ovat negatiiviset tekomme ja emootiomme.

Mitä oikein tarkoitetaan sellaisilla käsitteillä kuin syy, olosuhde tai myötävaikuttava asiaintila? Asiaa lähemmin tarkastellessamme havaitsemme, että se, mitä nimitämme asian syyksi, ei sinällänsä ole riittävä saamaan aikaan jotakin ilmiötä, vaan tähän tarvitaan myös ns. myötävaikuttavia olosuhteita, asiaintiloja. Esimerkiksi tämän samaisen kasvin perussyy buddhalaisin termein ilmaistuna on ns. avaruushiukkasissa.Buddhalainen filosofia puhuu erityisistä avaruushiukkasista, jotka ovat aineellisen ilmiön perusta, niiden syy.

Mutta miten on mahdollista, jos kaikki edellä mainitut ilmiöt johtuvat näistä avaruushiukkasista, että ilmiöt ovat niin eri tyyppisiä? Ilmetäkseen ilmiöt tarvitsevat kehittyäkseen ja muodostuakseen perussyynsä lisäksi myös tietyt olosuhteet, Tietyn vallitsevan asiaintilan.

Ulkoinen ja sisäinen

Vaikka eri buddhalaisten filosofisten suuntausten välillä on tiettyjä eroja, buddhalaisen maailmankuvan keskeinen ajatus on se, että evoluutioprosessi, sekä ulkoinen, aineellinen maailma että siinä elävät olennot, vaativat syntyäkseen ja kehittyäkseen kahden asian yhteisvaikutuksen, mielen ja aineen. Mieli ja aine ovat kaksi eri kategoriaa, mutta ne ilmenevät aina vuorovaikutuksessa. Siitä vuorovaikutuksesta syntyvät niin elävät olennot kuin koko ulkoinen maailmankaikkeus.

Ilmiöiden olemuksen lähempi tarkastelu osoittaa, että vaikka ulkonaiset seikat toimivat kokemustemme syinä tai niihin myötävaikuttavina olosuhteina, kokemuksemme muodostuminen kuitenkin perustaltaan on riippuvainen sisäisistä tekijöistä. Ulkoiset tekijät vaikuttavat ja luovat pohjaa kokemuksillemme, mutta viime kädessä kokemuksemme laadun ratkaisee jokin sisäinen tekijä. Esimerkiksi jokin aineellinen ulkopuolinen ilmiö tai asia saattaa eri tilanteissa suhteessa eri olentoihin vaikuttaa aivan eri tavalla. Jokin kasvi saattaa olla toiselle elävälle olennolle myrkyllinen, mutta toiselle taas lääke. Joskus voi kysymys olla aivan samasta kasvista. Vastaavasti joku ihminen saattaa toisille ihmisille näyttäytyä hyvin miellyttävänä, ystävällisenä ja lempeänä, ja taas toisten ihmisten mielestä sama ihminen vaikuttaa hyvin epämiellyttävältä ja pahalta. Tällöinkin on kysymys samasta ihmisestä. Toisin sanoen, vaikka kohtaamamme ulkonaiset asiat muodostavat kokemuksemme perustan ja vaikuttavat siihen, sen laatu kuitenkin määräytyy tietyistä sisäisistä tekijöistä.

Tästä syystä, kun Buddha oli tunnistanut kärsimyksen alun, hän osoitti sormellaan sisään, ei ulospäin—koska perussyy epämiellyttävään kärsimyksen kokemukseemme löytyy omista kielteisistä emootioistamme ja teoista, joihin nuo emootiot meidät johtavat. Tästä pääsemme buddhalaisuuden seuraavaan aksioomaan. Niin kauan kuin jokin ilmiö riippuu negatiivisista emootioistamme ja teoistamme, se on tahraantunut, ja siksi se on luonteeltaan kärsimystä.

Seuraava kysymys on se, miksi meidän täytyy tunnistaa kärsimyksen alkuperä.

Tyhjyys

Kysymällä onko mahdollista vapautua kärsimyksestä, tulemme buddhalaisuuden kolmanteen aksioomaan eli siihen, että kaikki ilmiöt ovat niinsanotusti tyhjiä, minättömiä tai avoimia. Juuri siksi että ilmiöt ovat avoimia, tyhjiä ja minättömiä, meillä on mahdollisuus vapautua kärsimyksestä.

Millälailla buddhalaisuuden kolmas aksiooma on vastaus kysymykseen, onko meillä mahdollisuus vapautua kärsimyksestä?

Tämän ymmärtääksemme meidän on ymmärrettävä hyvintarkkaan, mitä ilmiöiden tyhjyydellä ja minättömyydellä tarkoitetaan. Sillä ei tarkoiteta, etteivätkö ilmiöt olisi olemassa. Kun isken käteni poydän pintaa vasten, tunnen kipua. Täma kokemus riitää osoittamaan vaäräksi väitteen, etteivät ilmiöt olisi olemassa.

Mitä siis tarkoitetaan, kun ilmiöiden sanotaan olevan tyhjiä ja minättömiä?
Sillä tarkoitetaan, että ilmiöillä ei ole itsenäistä erillista omaa sisäistä olemassaoloa, joka olisi syistä ja olosuhteista riippumaton. Päinvastoin ilmiöt nimenomaan ovat riippuvaisia syistä ja olosuhteista. Kärsimyksemme syyt, negatiiviset tekomme ja tunteemme, kaikki negatiivinen suhtautuminen asioihin, perustnu pohjimmiltaan siihen, että olemme tietämättomiä olemassaolon todellisesta luonteesta. Kun yleensä suhtaudumme asioihin tietyllä tavalla—vihaamme jotakin, haluamme jotakin, pidämme jostakin, emme pidä jostakin — tämä jokin näyttäytyy meille jonakin sinänsä, itsessään olemassaolevana. Tuo jokin vihaamamme tai rakastamamme asia, ilmiö tai henkilö näyttää meistä sinänsä vihattavalta, sinänsä haluttavalta, sinänsä hyvältä tai pahalta. Maailma näyttäytyy meille itsessään sinänsä jonkinlaisena, jatietämättömyytemme vuoksi otamme todesta tämän maailman.

Mutta tutkiminen auttaa huomaamaan, että asiat eivät ole sitä miltä ne näyttävät vaan riippuvat syistä ja ehtotiloista. Tämä auttaa meitä oivaltamaan mielen perusluonnon, mielen tyhjyyden.
Vapautus

Maailma ei toisin sanoen ole todellisuudessa sellainen kuin miltä meistä näyttää. Kysymys on tietämättömyydestämme. Kärsimyksen syyt perustuvat tietämättömyyteen, ja sikäli kuin tietämättömyydestä päästään eroon, meillä on myös mahdollisuus vapautua kärsimyksestä.

Ulkoisten ilmiöiden lailla on myös mielemme tyhjä ja minätön. Tämän havaittumamme olemme ymmärtäneet mielen avoimen ja minättömän luonteen. Meidän on sitten helpompi päästä eroon tietämättömyyden vaikutuksesta.Tietämättömyyden vaikutuksesta vapautuneina kielteisillä emootioillamme ei ole perustaa. Vapautuneena näistä kielteisistä emootioista, kärsimyksen syystä, saavutamme vapauden kärsimyksestä. Tätä tilaa kutsutaan nirvanaksi. Se on todellinen rauha.

Polku

Tunnistaessamme kärsimyksen kärsimykseksi, tunnistaessamme erityisesti kärsimyksen kolmannen tyypin eli kaikentakaisen ehdonalaisuuden kärsimykseen, meissä syntyy hyvin syvällinen, perustavanlaatuinen pettymys koko olotilamme epätyydyttävyyttä kohtaan. Pettymyksen pohjalta meissä syntyy todellinen halu saavuttaa täysin ilman epätyydyttävyyttä ja kärsimystä oleva vapautuksen tila. Tällaista halua kutsutaan luopumiseksi.

Kun meillä on tuo syvällinen tunne siitä, että haluamme luopua kärsimyksen epätyydyttävästä olotilasta ja kun tällä tunteella varustettuna harjoitamme samatha-meditaatiota, keskittymistä, ja vipashanaa, erityistä näkemystä olemassaolon erityisestä luonteesta, olemme perustavassa mielessä toteuttaneet theravada [therava:da]-buddhalaisuuden olennaisimman ydinopetuksen.

Kun meillä tämän vahvan perustan lisäksi on halu vapauttaa kärsimyksestä itsemme lisäksi myös kaikki elävät olennot, kun meidän pyrkimyksemme sulkee sisäänsä paitsi meidät itsemme myös kaikki muut elävät olennot, jotka halutessaan rauhaa ja onnellisuutta ja pyrkiessään välttämään kärsimystä ovat täysin meidän kaltaisiamme, silloin olemme laskeneet peruskiven mahayana [maha:ya:na]buddhalaisuuden harjoitukselle. Paneutuessamme tämän epäitsekkään motivaation pohjalta harjoittamaan “kuutta täydellisyyttä” harjoituksemme käsittää mahayanabuddhalaisuuden kaikkein olennaisimman ytimen.

Nämä kuusi täydellisyyttä voidaan tiivistää metodin ja viisauden harjoittamiseksi. Mahayana-buddhalaisuuden yleinen tunnusmerkki on nimenomaan, että viisaus ja metodi kulkevat aina yhdessä; menetelmää, harjoituskäytäntöä ei eroteta vüsaudesta, eikä viisautta eroteta metodista.

Sutrayana-polku tai yleinen mahayanabuddhalaisuus puhuu tästä viisauden ja metodin vuorovaikutuksen keskeisyydestä, mutta ajatus viisauden ja metodin jakamattomasta ykseydestä on vain tantrassa, vajrayana-polulla.

Kolme alempaa tantraa metod eineen ovat toistensa kaltaisia, mutta neljännen, “korkeimman yoga-tantran” harjoituksessa puhutaan viisauden ja metodin ykseyden aikaansaamisesta mielen syvällisellä ja hienojakoisella tasolla, ei vain ns. karkean mielen tasolla. Kuinka sitten määrittelemme tajunnan eri tasot, joita koemme?

* Silloin, kun me olemme hereillä, kun aistimme toimivat tavalliseen tapaan, olemme hyvin karkean mielen tasolla.

* Unen aikana tajuntamme on hieman erilainen. Sitä pidetään hienojakoisempana mielen tilana.

* Vielä hienompi mielen tila koetaan tajuttomuuden aikana.

* Kaikkein syvällisimmän ja hienoimman tajunnan tilan kohtaamme kuoleman hetkellä.

Korkeimman yoga-tantran ainutlaatuinen yksilöllinen tunnusmerkki on se, että se pyrkii käyttämään hyväkseen kaikkein syvällisintä ja hienointa tajunnan tilaa ilmiöiden perimmäisen luonnon eli tyhjyyden oivaltamiseen ja pyrkii loytämään viisauden ja metodin ykseyden tällä tasolla. Kun ihminen onnistuu tässä pyrkimyksessä, viisaudesta ja käytetyistä metodeista tulee jotakin hyvin voimallista.
Buddhalaisuus: mielen tiedettä

Koska buddhalaisuus ylimalkaan näkee kärsimyksen syntyvän kesyttämättömän ja kouluttamattoman mielen toiminnan ja ei-kurinalaisen mielen tietämättömyyden ja negatiivisten emootioiden tuloksena, niin buddhalainen, seuraa hän sitten theravada-perinnettä, sutra-polkua, tantrista perinnettä jne., pitää juuri näitä negatiivisia emootioita todellisena vihollisenaan, joista täytyy päästä eroon, jotka täytyy voittaa ja poistaa.

Kielteiset emootiot, mielen kielteiset toimintatavat, voidaan poistaa noudattamalla tiettyjä harjoitusmenetelmiä. Buddhalainen kirjallisuns käsittelee siksi hyvin laajasti mielen toimintatapoja, luonnetta ja niitä harjoitusmenetelmiä, joita käyttämällä näistä kielteisistä puolista voidaan päästä eroon. Ja koska nämä kärsimyksen syyt, mielen kielteiset toiminnot, ovat tajunnan sisäisiä asioita, myös niihin vaikuttaminen on jotakin mielen sisällä tapahtuvaa. Käytettävän menetelmän onkin liityttävä läheisesti tajuntaan, mieleen. Näiden sisäisten syiden poistarniseksi ei ole mitään ulkoisia keinoja. Emme voi suorittaa aivoleikkausta tai muita uIkoisia operastioita päästäksemme niistä eroon. Buddhalaisuus ei perustu luomisteoriaan, ei mihinkään ulkoiseen ajatusrakennelmaan, vaan se käsittelee nimenomaan mielen sisäisiä asioita. On todella huomautettu, että buddhalaisuus ei oikeastaan olisi uskonto vaan pikemminkin tajunnan tai mielen tiedettä. Tällaisella huomautuksella on erittäin vankat perusteet.

Kielteiset mielentilat

Buddhalaisuuden eri sunntaukset suhtautuvat kielteisiin tunteisiin, emootioihin, hieman eri tavoin. Sravaka- eli theravada-perinteelle on tyypillistä, että sen harjoittaja pyrkii estämään täysinkaikki kielteisetemootiot. Hän pyrkii leikkaamaan ne juuria myöten pois, eikä milloinkaan käytä näitä millään lailla osana harjoitustaan; hän suhtautuu kielteisiin emootioihin täysin torjuen.

Sen sijaan bodhisattvayanassa eli mahayana-buddhalaisundessa tiettyjä kielteisiä emootioita, esim. “halua”, voidaan tietyissä tilanteissa käyttää positiivisesti hyväksi tarkoituksena hyödyttää elollisia olentoja.

Korkein yoga-tantra sisältää metodin, jolla kielteiset emootiot voidaan muuntaa harjoituspolun olennaiseksi osaksi.Tämä perustuu siihen, että kielteiset emootiot ovat ihmiselle jotakin hyvin ominaista, luontaista tai jatkuvasti spontaanisti ilmenevää. Tantralaisen buddhalaisuuden lähestymistapa tässä on muuttaa se osaksi polkua, koska nämä emootiot pitävät sisällään hyvin suuren määrän energiaa. Tämä energia voidaan ottaa tällöin käyttöön harjoituksessa. Mutta tarkoitus ei ole, että nämä kielteiset emootiot millään lailla ottaisivat harjoittajan valtaansa, vaan harjoittaja tietoisesti käyttää hyväksi näiden kielteistentunnetilojen energiaa alistumatta näiden tunteiden, kuten vihan tai intohimoisen halun, johdettavaksi.

Tähän tarvitsemme metodin. Niinpä tantralainen harjoitus sisältääkin erilaisia menetelmiä, esim. pelottavat ja intohimoiset jumaluudet, joita sitten käytetään visualisaatio- ja meditaatioharjoituksissa. Erilaiset vihaiset ja intohimoiset jumaluudet pitävät sisällään kielteisien emootioiden energian osaksi polkua muunnettuna.

Neljä koulukuntaa

Buddhalaisuus on levinnyt Tiibetiin eri aikoina – puhutaan ns. varhaisemmasta ja myöhäisemmästä leviämisestä. Eri hengelliset mestarit painottivat eri tekstikokoelmia ja harjoitusmenetelmiä eri tavoin, ja syntyi myös terminologisia eroja, kun mestarit kuvasivat kehittämiään kokemuksia. Tiibetissä onkin syntynyt useita buddhalaisuuden sunntauksia tai koulukuntia, joista neljä keskeisintä tunnetaan nyingma-, kargyu-, sakya- ja gelug-koulukuntana. Usein näihin koulukuntiin viitataan sellaisilla nimityksillä kuin mustahatut, keltahatut, punahatut jne.

Tämän jakoperusteen mukaisesti on Buddhan perinnettä nimitettavä hatuttomien koulukunnaksi, koska Buddha ei tunnetusti käyttänyt minkäänlaista päähinettä.

Tyypillistä Tiibetin buddhalaisuuden kaikille neljälle suurelle koulukunnalle on se, että ne painottavat buddhalaisen polun koko rakenteen soveltamista ja hyväksikäyttämistä kokonaisuudessaan. Ne sisältävät siis paitsi tantriset harjoitukset myös sutraopetusten harjoituksen eli bodhisattvayanan ja theravada-opetusten harjoituksen ytimen.

Intiassa syntyi aikoinaan erilaisten painotuserojen pohjalta neljä merkittävää filosofista suuntausta, ajatussuuntaa, jotka ovat vaibhasika, sauntrantika, yogacara ja madhyamika. Tiibetin neljälle koulukunnalle on kuitenkin tyypillistä, että ne filosofisesta näkökulmasta noudattavat madhyamika-filosofiaa.

Dzogchen: suuri täydellisyys

Puhun vielä dzogchen-opetuksesta. Se mitä nyingma-koulukunnan harjoitukselle on tunnusomaista, tulee juuri dzogchenin eli suuren täydellisyyden harjoittamisesta. Dzogchenopetusten ytimenä voidaan tiivistetysti pitää kahta harjoitusta, jotka ovat thregcöd eli ‘läpimurtautuminen’ ja thögel eli ‘ylihyppääminen’. Harjoituksessa ‘läpimurtautumista’painotetaan tärkeämpänä elementtinä. Tätä harjoittaakseen on ensiksi harjaannuttava valmistavissa harjoituksissa. Erityisesti on huomattava, että kun on kysymys dzogchenin eli suuren täydellisyyden harjoittamisesta, ‘läpimurtautuminen’ ja ‘ylihyppääminen’ voidaan saavuttaa vain luottamallahengellisesti kokeneen mestarin ohjaukseen ja saamalla inspiraatiovoimaa tai siunausta sellaiselta henkilöltä, joka itse on todellistunut. Harjoittaja tarvitsee siis välttämättä mestarin, opettajan, joka oman jo saavutetun ymmärryksensä ja kokemuksensa kautta kykenee osoittamaan tämän polun oppilaalle. Tällainen mestari voi olla mies tai nainen. Kun puhutaan suuresta täydellisyydestä, viitataan kolmeen tasoon, jotka ovat perustan suuri täydellisyys, polun suuri täydellisyys ja saavutetun tuloksen suuri täydellisyys.

Perustan suuri täydellisyys

Perustan suurella täydellisyydellä tarkoitetaan sitä, että meillä kaikilla on itsessämme jo olemassa mahdollisuus vapautua kärsimyksestä. Meissä on ns. Buddha-tilan siemen, Buddhaluonto, tathagatagarbha[tatha:gatagarbha], jo itsessämme. Buddha-luonto määritellään madhyamika-filosofiassa olemassaolon perimmäiseksi avoimuudeksi ja tyhjyydeksi. Mutta syvemmällatasolla, dzogchen-opetusten mukaisesti, mielen luonto ei rajoitu tähän mielen tyhjyyteen vaan on vielä olennaisemmin sitä kirkkautta ja selkeyttä, siis tietämisen laatua, joka kyllästää kaikkea tajuntaa. Koska sekä samsara, olemassaolon kiertokulku, että nirvana, vapautus, saavat alkunsa tästä kirkkaudesta, pidetään sitä perustana. Kun tunnistamme mielen hienojakoisemman tason, tämän tajunnalle ominaisen kirkkauden sekä selkeyden, avautuu meille mahdollisuus säilyttää mieli luonnollisessa tilassaan. Kun mieli ei kykene pysymään tässä luonnollisessa tilassaan vaan joutuu käsitteiden valtaan, saa siitä alkunsa olemassaolon kiertokulku. Mutta tämän tiedostaminen, mielen hallinta ja tuon mielen luonnollisen tilan ponnistelematon ylläpitäminen johtavat meidät vapautukseen. Tästä syystä mielen kirkkaus on se perusta, josta kaikki saa alkunsa. Ja tästä syystä sitä nimitetään perustan suureksi täydellisyydeksi.

Polun suuri täydellisyys

Kun pyrimme harjoittamaan polun suurta täydellisyyttä, on otettava huomioon kolme seikkaa, kolme ns. liikkumatonta, muuttumatonta ja järkähtämätöntä, joista ensimmäinen on kehon muuttumattomuus. Asentomme voi olla tyypillinen meditaatioasento tai toisenlainen. Vartalon on oltava suorassa, mutta se ei saa olla jännittynyt vaan luonnollinen ja rento, ei kuitenkaan lysähtänyt. Katseemme tulisi olla luonnollinen; ei pidä tuijottaa liian kiinteästi mihinkään vaan silmät jätetään katsomaan luonnollisesti eteen. Myös mielentilan tulee olla sopiva, esteetön. Meidän ei tulisi hautoa mielessämme mitään käsityksiä, ei myönteisiä eikä kielteisiä ajatuksia. Ei tulisi ajatella mennyttä eikä tulevaa vaan olla luonnollisesti läsnä tässä hetkessä.

Alkaessamme meditoida mielen luonnollinen tila on tietyntasoinen käsitteettömyyden tila. Tätä mielentilaa nimitetään dzogchenterminologiassa alayaviñana ksi [a:lajavidnja:na], kaiken tajunnallisen perustaksi tai perustajunnaksi. Mutta tässä tapauksessa tajunta on vielä tietämättömyyden vaikutuksen samentama. Siihen sisältyy ja vaikuttaa tietty määrä tietämättömyyttä.

Toisin kuin dzogchenissa, madhyamika-filosofiassa tietämättömyys viittaa siihen, että erehdymme maailman suhteen, käsitämme sen väärin. Se viittaa mielentilaan, joka tajuaa ilmiöiden perimmäisen luonnon väärin. Dzogchen-harjoituksessa tietämättömyys taas viittaa siihen, että tajuntamme ei ole oikein kirkas ja selkeä. Tästä syystä emme kykene tunnistamaan ei-tietämättömyyden eli tietoisuuden tilaa, rigpaa. Mutta kun meditoimme pitäen mielemme luonnollisessa tilassa ja pyrkiessämme samalla, ulkoisiin asioihin tai käsitteisiin harhautumatta ja asettumatta niiden johdettavaksi kehittämään sisäistä kirkkautta tajunnastamme, saavumme sellaiseen mielentilaan, joka on paitsi harhautumaton myös kirkas ja intensiivinen. Tätä tilaa nimitetään puhtaan tajuisuuden, rigpan, tunnistamiseksi.

Tuloksen suuri täydellisyys

Pitämällä siis mielemme tällaisessa käsitteisiin takertumattomassa meditaatiotilassa voimme löytää mielen luonnollisen olotilan eli rigpatajuisuuden itsestämme. Tämä rigpa-tajuisuus on mielen sisäinen ominaisuus. Emme voi tuoda sitä itseemme ulkopuoleltamme, mutta voimme saada sen esiin harjoittamalla luonnollista mielentilaa, jossa emme pyri tarkkailemaan, analysoimaan emmekä muodostamaan käsitteitä. Ja oppiessamme lepäämään luonnollisesti tässä mielen perustilassa, jossa myös kirkkaus on mukana, pääsemme vähitellen ja luonnollisesti eroon näistä kielteisistä mielentiloista ja emootioista. Eli koska ne eivät sisälly mielen luonnolliseen olotilaan, ne lakkaavat. Samalla myönteiset mielentilat, myötätunto, rakkaus, ystävällisyys jne. voimistuvat. Tämä on dzogchen-meditaation ainutlaatuinen piirre. Tällaiseen saavutukseen voidaan päästä vain asteittaisen meditaatio-prosessin kautta. Sen tähden on kyse aika vaikeasta asiasta.

Olen hyvin iloinen siitä, että olemme voineet keskustella tästä vaikeaselkoisesta aiheesta käyttämälla vieläpä kolmea eri kieltä. Ja vaikka aihe on ollut vaikea, olemme onnistuneet siitä. Kiitän teitä kärsivällisyydestä.

Haluamme kiittää teitä kaikkia! Me kaikki olemrne tulleet tänne etsimään hengellistä polkua ja johdatusta. Sanoisin, että oleellista hengellisellä polulla on oman mielen havaitseminen, oman tajunnan toimintojen tarkkaaminen ja erityisesti huolenpito hyvistä ajatuksista ja yritys asteittain karsia näitä negatiivisia tajunnan toimintoja, jotta meistä vähitellen tulee kunnon ihmisiä. Hymyileviä ihmisiä.

Kiitos!
Esitelmässä käytettiin kolmea eri kieltä, Hänen Pyhyytensä Dalai Lama käytti omaa kieltään, lamamunkki Thubten Jingpa tulkitsi sen englanniksi ja suomalainen tulkki Ilkka Tanner englannista suomeksi. Vierasperäiset termit ja asiasisällön on tarkistanut Antti Tihreväinen